perjantai 21. syyskuuta 2018

Kesä kuulumisia



Kesän aikana kennelin pihamaalla kirmaili enemmän ja vähemmän kasvatteja. Keiku on varmasti oppinut kyllä laumaelämään ja varmaan myös tullut hyvin koirasosiaalinen. Keikulle ehkä mieluisinta oli Minni-siskon pariviikkoinen loma.






Näyttelyiden osalta Waatan koirat lähinnä lomailivat helteisen kesän. No helteitä riitti kyllä elokuullekin.
Pikku-Janelle sattui tosi ikävä tapaus, kun yksi australiankarjakoira hyökkäsi sen kimppuun. Tietysti siitä jäi paha pelko toisia koiria kohtaan. Pelon voittamiseksi päätimme käydä Janen kanssa paljon pentunäyttelyissä. Näyttelyt aloitettiin Lahdesta. Jane oli melkein koko näyttelyn ajan häntä alhaalla. Ei auttanut toisten kessujen läsnäolo. Ne olivatkin jo ihan aikuisen kokoisia.  Tuomari sai Janelta pusut ja tutkiminen onnistui ihan hyvin. Kehää ympäri juostessa Jane sitten vihdoin nosti hännän selälle ja tuomari pyysi jatkamaan toisenkin kierroksen. Kovasti tuomari tykkäsi Janesta ja antoi KP:n. Sanoi vielä, että ei se ole arka, vaan epävarma ja varautunut.
Waatan Jasione "Jane"

Kassu kävi näyttäytymässä erinomaisesti Helsingin kaikkien rotujen näyttelyssä ollen luokassaan kolmas.

Porin KV näyttelyssä Kassu oli hienosti PU3. Mesi nousi PN4. sai vara-sertin ja vara-cacibin, joka vaihtuu CACIBiksi. Mesi aloitti siis cacibien keruun siellä. Gitta pääsi myös mammaloman jälkeen kehään ollen erittäin hyvä.

W. Impatiens "Mesi" Pori KV

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti