lauantai 22. syyskuuta 2018

Druskininkai 3-5.8. 2018


Valonpisaran Fiina "Anki" LT MVA C.I.B.*
*FCI:n vahvistuksen jälkeen


Elokuun alussa oli aika lähteä vähän katselemaan maailmaa Suomen rajojen ulkopuolelle.
Pakkasimme Ankin, Gitan ja Mesin autoon kaiken muun tavaran kanssa ja suuntasimme aamuksi Länsisatamaan, josta matka jatkui kohti Liettuaa. Olimme illalla perillä Druskininkaissa.

Siellä oli kolme näyttelyä. Perjantaina annoin Ahtin esittää Ankin isolle, tuiman näköiselle tuomarille. Podhalanskeja oli neljä narttua. Hienosti Anki sai luokkasertin ja vara-cacibin.
Mesille kävi vähän ikävästi kun perjantain tuomari oli tarkka hampaista. Hän tutki Mesin hampaita kolmeen kertaan ja varmistui hammaspuutoksesta. EH. Gitta oli sitten paremmassa vedossa ja olikin VSP ison sertin ja CACIBin kera. Ensimmäinen päivä toi siis Gitalle uuden tittelin, LT MVA.

Lauantaina kessujen ja podhalanskien kehät osuivat lähes samaan aikaan. Ahti sai taas viedä Ankin, etten vaan myöhästyisi kessukehästä. Ankille ihan sama tulos kuin eilenkin.
Kessuihin oli tullut täydennystä Venäjältä ja peräti 12 kessua esitettiin tuomarille. Venäjän näyttelytähdet veivät ykköspaikat lauantaina, kuin myös sunnuntaina. Mesillä meni nyt tosi hienosti. Se sai luokkasertin ja VARA- CACIBin, joka tulee vaihtumaan Cacibiksi. Gitta sai myös erin.

Ilta tunnelmaa Druskininkaissa



Sunnuntaina minulla oli mahdollisuus itse esittää Anki. Anki esiintyikin oikein reippaasti ja tuomari piti siitä. Nyt osat vähän vaihtuivat ja Anki oli siis ROP. Sai Nsertin ja CACIBin. Kolmas luokkaserti olisi riittänyt Liettuan muotovalion titteliin, mutta nyt se tuli myös isolla. Anki sai nyt myös viimeisen tarvittavan CACIBin ja siitä tulee FCI:n vahvistuksen jälkeen C.I.B, eli kansainvälinen muotovalio.
Kun kessut olivat menossa kehään alkoi ukkonen jyristä. Mesi sai taas luokkasertin. Vähän jäi harmittamaan se perjantain tulos kun silloin jäi luokkasert saamatta ja Mesi saa tehdä uuden reissun Liettuaan jos meinaa sieltä muotovalion tittelin saada. Gitta oli taas enemmän tuomarin mieleen ja nappasi VARA – CACIBin, joka myös tulee vaihtumaan CACIBiksi.



Näyttelyn jälkeen sitten lähdimmekin jo hieman kotiinpäin. Suuntana Moletai. Koirien kanssa lenkkiä ja lepoa.













 Seuraavana päivänä sitten matkasimmekin jo Viroon. Olimme Tartossa yön ja sieltä sitten pikkuhiljaa Tallinnaan ja kohti suomea. 




Illalla palautimme Mesin Vantaalle kotiinsa.
Manna ja Keiku saivat viettää reissun ajan Vilppulassa Janen ja Wiolan kavereina Raijan, Alinan ja Hessun hoivassa. Tyttäreni tuli lasten ja Lilan kanssa kotiin huolehtimaan Nessi-mummosta ja Cara ja Essi olivat myös siellä.

Kiitos näille taustajoukoille, että pääsimme tälle kesälomareissulle.

perjantai 21. syyskuuta 2018

Kesä kuulumisia



Kesän aikana kennelin pihamaalla kirmaili enemmän ja vähemmän kasvatteja. Keiku on varmasti oppinut kyllä laumaelämään ja varmaan myös tullut hyvin koirasosiaalinen. Keikulle ehkä mieluisinta oli Minni-siskon pariviikkoinen loma.






Näyttelyiden osalta Waatan koirat lähinnä lomailivat helteisen kesän. No helteitä riitti kyllä elokuullekin.
Pikku-Janelle sattui tosi ikävä tapaus, kun yksi australiankarjakoira hyökkäsi sen kimppuun. Tietysti siitä jäi paha pelko toisia koiria kohtaan. Pelon voittamiseksi päätimme käydä Janen kanssa paljon pentunäyttelyissä. Näyttelyt aloitettiin Lahdesta. Jane oli melkein koko näyttelyn ajan häntä alhaalla. Ei auttanut toisten kessujen läsnäolo. Ne olivatkin jo ihan aikuisen kokoisia.  Tuomari sai Janelta pusut ja tutkiminen onnistui ihan hyvin. Kehää ympäri juostessa Jane sitten vihdoin nosti hännän selälle ja tuomari pyysi jatkamaan toisenkin kierroksen. Kovasti tuomari tykkäsi Janesta ja antoi KP:n. Sanoi vielä, että ei se ole arka, vaan epävarma ja varautunut.
Waatan Jasione "Jane"

Kassu kävi näyttäytymässä erinomaisesti Helsingin kaikkien rotujen näyttelyssä ollen luokassaan kolmas.

Porin KV näyttelyssä Kassu oli hienosti PU3. Mesi nousi PN4. sai vara-sertin ja vara-cacibin, joka vaihtuu CACIBiksi. Mesi aloitti siis cacibien keruun siellä. Gitta pääsi myös mammaloman jälkeen kehään ollen erittäin hyvä.

W. Impatiens "Mesi" Pori KV

lauantai 15. syyskuuta 2018

FI TVA FI RTVA WAATAN BRASSICA "LUNA"



Kuva: Tiina Raatikainen


Silja ja Luna on kisailleet monta rataa rally-tokoa kevään aikana. Aina ei kaikki ole menneet ihan niin kuin ratamerkit ovat osoittaneet. Tuli jopa hylkyä ja nollaa. Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta. Siljan sanoja lainatakseni: ”On tämä kisaaminen kyllä melkoista matkaa onnen, itkun, armottoman ketutuksen, itseruoskinnan, tyytymisen, tyvenen ja spontaanin nauruunhörähtämisen ristiaallokossa”
Itsetutkiskelun ja treenamisen jälkeen iloinen yhdessä tekeminen taas löytyi ja Hämeenlinnassa pari suoritti radan saavuttaen Suomen Rally-Toko valion arvon.  Luna on tiettävästi ensimmäinen keeshond suomessa joka on kaksoisvalio niin, että toinen valioarvo ei ole näyttelyistä.
Mielettömän paljon onnea suuren työn ja saavutuksen johdosta Silja ja Luna <3