lauantai 26. tammikuuta 2019

Näyttelyvuosi alkoi, Turku KV



Waatan Impatiens valmistautuu.

Näyttelyvuosi on aloitettu aika perinteisesti Turun kansainvälisillä. Varsinais-Suomen porukat on hyvin saatu sinne mukaan. Ilmoittautuneita kessuja oli kaiken kaikkiaan 27, joista Waatalaisia lopulta seitsemän, kun Outi ei lähtenytkään Sumun kanssa kisailemaan.
Keiku meni ensimmäisenä kehään. Oikeastaan sitä ei kyllä kiinnostanut mennä sinne, kun mieleen tuli se kolahdus Messarissa. Lopulta Keiku kyllä kulki jotenkin koko kehässä, mutta esiintyminen ei ollut hyvää. Korvat luimussa ja häntä roikkuen mentiin. Tuomari piti sitä kuitenkin niin lupaavana, että antoi kunniapalkinnon.
Waattan Koeleria liikkuu.

Veljekset Unto ja Koda esiintyivät avoimessa luokassa. Unto nousi hienosti neljän joukosta luokkavoittoon ja sai lopulta vara-sertin. Koda oli kolmas.

Waatan Iberis ja W. Incarvillea
Kassu oli valioissa kolmas ja nousi PU4.

Waatan Daucus
Jane oli neljän junnun luokassa kolmas SA:n kera.



Waatan Jasione
Waatan Impatiens ja W. Isatis.





















Mesi ja Iines kilpailivat myös samassa luokassa. Mesi sai SA:n ja oli neljäs. Iines ei sijoittunut luokassaan.












 Kasvattajaryhmä koottiin myös. Mesi, Iines, Kassu ja Unto pistettiin uudestaan kehään. Miellyttävä Australialainen tuomari kehui meidän hyvin rotutyypilliset koirat ja kehotti jatkamaan kasvatusta. Esiintyminen ei ole se meidän vahvin puoli, joten sijoitus oli 3. KP.


Kennel Waatan ( Mesi, Iines, Kassu ja Unto)
Impatiens, Isatis, Daucus ja Iberis

 Olipas kiva nähdä näin paljon kasvatteja ja omistajia, sekä muita ystäviä. Mun koko alkuvuoden vaivannut rankka flunssa rupesi myös helpottamaan. Suuri kiitos kaikille, etenkin Jennille ja Sadulle tavaroiden roudaamisesta.  Kyllä yhdessä on mukava koheltaa.

perjantai 11. tammikuuta 2019

Loppuvuoden uutisia




Waatan Jasione 
Kuva: Kuvauksellista photography
 Marraskuussa oli taas Jyväskylä näyttelyiden viikonloppu. Lauantaina NORD-näyttelyssä meitä edusti vain Jane. Eikä kyllä huonosti edustanutkaan kun arvosteltavana oli 27 kessua, joista 14 narttua, Jane nousi lopulta PN2. Sai vara-sertin ja Nord vara-sertin. Janen isä oli ROP. Australialaistuomarilla oli kyllä selkeä linja.
Jäin Vaajakoskelle yöksi kun illalla kävin kavereiden kanssa syömässä ystävän 50-v. merkeissä.
Sunnuntaina sitten Lilakin pääsi mukaan edustamaan veteraaneissa. Nyt tuomarina oli Elina Haapaniemi. Hän on hyvin tarkka esiintymisestä ja tykkää ilmeisesti show meiningistä enemmän. Jane sai tyytyä erittäin hyvään, myös sen isä sai tänään saman arvosanan. Pikkuinen Lila oli karvattomana aika rääpäle toisten, sterkattujen veteraanien joukossa. Kuitenkin Lila sai ERIn ja oli luokassaan kolmas.
Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli kiva ja etenkin lauantaina kessuporukalla oli oikein iloinen ilmapiiri kehän laidalla.


Waatan Clusia ja Eswood Nereida 
Luci vieraili pitkästä aikaa kasvismamman luona. Oli tosi kiva nähdä kaikkia tyttöjä.

Waatan Fumana
Kuva: Kuvauksellista photography
Messarissa on myös aina käytävä. Usein se jää kyllä yhteen päivään.
Marita vei reippaana Mesin näytille jo lauantaina. Mesi sai ERIn ja luokkavoiton.
Sunnuntaina kessuja oli ilmoitettu 45. Jane kilpaili isossa junioriluokassa (11 ilmoitettu) Hienosti Jane palkittiin myös SA:lla.
Myös Mesi sai SA:n ja oli luokkavoittajana PN-kehässä, jossa ei sijoitusta saanut.
Mannalle myös Eri ja Sa. Tuomari tuli selittämään minulle jotain, kun kätteli ulos kehästä. Pyysin kehäsihteeriä kääntämään, että varmasti ymmärrän, mitä tarkoittaa. Hän kertoi, että tuomari todella ihastui Mannaan, mutta kun se väisti tuomaria, niin sen takia hän ei tänään sijoittanut. Sanoi vielä, että vähän treeniä ja viet uudelleen näytille, hän todella tykkäsi siitä.  Harmi tietysti, että pienet väistöliikkeet veivät sijoitukset, mutta toisaalta tykkään, että tuomari arvostaa luonnetta.


Waatan Koeleria 8 kk.


Vähän aikaa vielä jouduimme odottamaan ennen kuin siirryttiin toisaalle pentunäyttelyn puolelle.
Keiku oli jo hyvin väsynyt, eikä todellakaan ihan parhaassa vireessä, oltiinhan lähdetty jo aamu viideltä ajelemaan.  Sitten vihdoin kun olimme kehässä, niin eikös meidän paikka ollut lattiakaivon päällä. Siitä kun sitten lähdimme juoksemaan, niin eikös kaivonkansi kolahdellut tosi pahasti ja Keiku tietysti säikähti sitä. Muutenkin väsynyt koira ja tämä, niin esiintyminen ei ollut parasta. Epävarma olo, häntä roikkui ja se nurkka kierrettiin kaukaa. Keikun kilpailuluokassa oli viisi narttua ja Keiku nostettiin kuitenkin PEK4. Ei hullummin sillä esiintymisellä.


Suomen Keeshond ry:n näyttelykiertopalkinnot:

Paras pentu #4        Waatan Jasione
Paras narttu #5       Waatan Impatiens
Paras veteraani #9  Waatan Angelica
Paras kasvattaja #3  Waatan