sunnuntai 10. lokakuuta 2021

Kaikkien osalta ei harrastukset olleet ihan jäissä.

Joku sentään ehti vähän harrastellakin vuonna 2020, vaikka tuntui, että epidemia sulki kaiken. Luna, Waatan Brassica on niin reipas kymppivuotias, että aina pitää jotain hauskaa touhuta. Muutaman kisankin he ehtivät käydä. TOKOssa Luna suoritti Siljan kanssa avoimessa luokassa kaksi luokkavoittoa, Elokuussa Tampereella napsahti yli 300 pistettä. Lokakuussa he saivat ottaa vastaan jo kolmannen kerran keeshondien rotumestaruuden. Lunalla on myös kolme rally-toko rotumestaruutta.
 Luna on tehnyt jälleen myös keeshondien historiaa harrastuslajeissa. Luna on ensimmäinen suomalainen keeshond, jolla on tulos koiratanssista ikinä. Luna oli treenannut vain runsaan viikon tanssiohjaajansa Päivi Nummen kanssa. Heille irtosi tästä esityksestä myös freestyle-kisan luokkavoitto. Aivan mahtavaa! Onnittelut heille vielä siitä. Luna on ilmeisesti myös ensimmäinen suomalainen keeshond, joka on osallistunut nose work-kokeeseen. Hienosti Juuson kanssa tämänkin lajin korkkauksen tekivät, vaikka luokkanousutulokset jäivät tällä kertaa saamatta. 
 Kasvattajan täytyy kyllä olla onnellinen, kun reippaalle Lunalle löytyi niin ihanat, aktiiviset ihmiset, jotka jaksavat harrastaa koiransa kanssa. Ja mitä ilmeisemmin kaikki myöskin osaavat nauttia ja pitää hauskaa harrastustensa parissa. Toivottavasti Lunalla vielä terveyttä riittää ja ajatus juoksee niin, että harrastukset saavat jatkua.
Luna Suomen Keeshond ry:n TOKO rotumestari 2020
Kassu ehti jotain muutakin harrastaa näyttelyiden lisäksi. Jenni ja Kassu ottivat neljä virallista starttia AGILITYÄ ja saivat yhden tuloksenkin, Hienoa! Oman seuran epiksissä he myös juoksivat useammankin startin ja pääsipä pikku Natkukin vetämään putkirallin.

sunnuntai 3. lokakuuta 2021

Pentuja Paimiossa

 

Iines, W. Isatis synnytti 16.10.2020 neljä urosta ja kolme narttua. Satu oli varustautunut neljään pentuun, mitä ultrassa oli näkynyt, vaikka minä varoittelin, että enemmänkin tulee. Videopuheluiden avulla sain olla synnytyksessä mukana aina kun asiakkailta ehdin. Iines synnytti ja hoiti hienosti hyvänkokoiset, elinvoimaiset pennut.

Marraskuun puolessa välissä olikin vuorossa kiva vierailu Paimioon. Koukkasin Someron kautta Jennin mukaan. Paikalle saapui myös tulevia pentujen omistajia. Tietysti me sitten vietiin pennut ulos ensimmäisen kerran heti kosteaan loppusyksyn keliin.

Kiitos Sadulle muonituksesta ja mukavasta päivästä!






Jennin ottamia kuvia pennuista: https://wolflimit.kuvat.fi/kuvat/Koirat/Pentueet/Waatan+Isatis+pennut+-+2020/