tiistai 12. syyskuuta 2017

In Memoriam Waatan Ilex 01.12.2016 - 05.09.2017





Tiistai 5.9. , kaunis päivä muuttui lopulta synkkääkin synkemmäksi.
Ajoin töistä kotiin, ja yleensä koirat, ainakin Gitta juoksee autoa vastaan. Nyt koiria ei näkynyt pihassa ja luulinkin niiden oleva sisällä.  Sitten yhtä äkkiä näin Gitan juoksevan takametsäsätä tielle. Katsoin eteen, ettei kukaan ole siellä, vaan voin jatkaa turvallisesti autokatokseen. Samalla kuului jotain, en tiedä mitä, ja kun katsoin sivupeiliin näin Mannan tulevan sinne. Mitä ihmettä tapahtui?
Ile ei koskaan juossut autoja vastaan vaikka toiset sinne menivätkin. Tuskin Ile nytkään juoksi auton takia. Luulen, että se halusi leikkiä Gitan kanssa ja juoksi sen luokse sieltä kuusen alta eikä edes huomannut autoa. Luultavasti Ile löi vatsansa voimalla autoni metaliseen astinlautaan.
Yhtään luuta ei mennyt poikki, mikä oli siis todella ihme. Mutta pahempaa tapahtui! Ilen pallea oli revennyt, elinten asennot vatsaontelossa epänormaalit. Vatsalaukku osittain tyrähtynyt rintaonteloon ja suolistoa ei edes röntgenkuvissa näkynyt.
Ilelle todettiin traumattiinen palleatyrä.
Helsingin yliopistollisella klinikalla olisi ollut mahdollista tehdä leikkaus. Mutta se olisi ollut todella vaativa ja huonon ennusteen ja jatkokärsimysten välttämiseksi ei meillä ollut muuta mahdollisuutta kuin eutanasia.






Ilestä oli kasvanut todella komea uros. Se oli ryhdikäs ja sillä oli miellyttävä ilme ja kaunis turkki, jonka omistaja Janita piti aina siistinä. Ilellä oli aivan ihana luonne, kiltti ja luottavainen. Ile oli aina läsnä mutta ei ollut mikään "perskärpänen" joka tunkisi itseään jokapaikkaan.







Ile oli meillä pentuna pitkään, miltei puoli vuotta, ennen kuin suostuin luopumaan siitä. Sen vuoksi sillä on erityinen paikka minun sydämessäni.
Viikko on ollut raskas. Aina aamulla kun lähden töihin, tunnun eläväni aikaa ennen kuin Ile muutti uuteen kotiin. Olen laittamassa Ilelle askaretta päivän ajaksi, että se jaksaisi odottaa isäntää kotiin kun toiset ovat tarhassa. Ja illalla olen varmistamassa, että kaikki on ok ja kerron hyvää yötä sille.

                                           
                                            Tälläinen ihanuus meiltä muutti.


Olen niin pahoillani ja surullinen, että näin kävi. Ikävä on suuri tätä ihanaa persoonaa <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti