Suoritin Suomen Koirankasvattajat ry:n järjestämän Kasvattaja-Akatemian hyväksytysti.
Kasvattajalle uuden oppiminen ja tietojen päivittäminen on tärkeä asia.
Suomen Koirankasvattajat ry on vuodesta 2008 alkaen järjestänyt valtakunnallisia Kasvattaja-Akatemia –koulutuksia jäsenilleen. Tällä kertaa koulutus järjestettiin Lahdessa. Tämä koulutusohjelma on ainutlaatuinen koko maailmassa. Kasvattaja-akatemia on laaja alainen todella arvostettu koiran kasvatuksen käytäntöön pureutuva vuoden mittainen koulutus.
Kennelliitto järjestää kasvattajan peruskursseja ja jatkokursseja. Peruskurssi tulee suorittaa ennen kennelnimen anomista. Kurssi on kuitenkin melko ”pinnallinen” ja vain kaksi päivää kestävä lopputentteineen.
Oli hienoa huomata kuinka erilaisia kasvattajia kurssilla oli. Joillakin oli kasvattajaura vasta alkusuoralla ,toiset tiedonjanoiset kasvattajat oli tullut oppimaan kurssille uutta vaikka he olivat toimineet kasvattajana jopa yli 30 vuotta.
Kasvattaja-akatemia oli vuoden kestävä koulutus luentoineen, harjoituksineen ja tehtävineen. Alansa asiantuntijat luennoivat eri aiheista. Lisäksi kurssin suorittamiseen vaadittiin hyväksytysti suoritetut tehtävät ja kurssin aikana koottiin portfolio. Kasvattaja joutuu perehtymään syvällisemmin asioihin, tutustumaan tarkemmin rotuun, pohtia ja miettiä omaa kasvatustyötään myös paperille.
Tehtävät oli ehdottomasti yksi kurssin tärkein asia ja todella opettavainen osuus. Kurssin suurin tehtävä oli tehdä rotumääritelmän tulkinta. Se oli aikaa vievä ja mielenkiintoinen tehtävä. Ei uskoisikaan kuinka mielenkiintoista on avata rotumääritelmää sanallisesti ja kuvin. Jokaisen kasvattajan tulisi tehdä tämä. Kirjata asioita uudelleen, avata sanoja ja miettiä mikä todella on se ihanne koira jota kohti pyrkii omassa jalostustyössä ja tyyppi jota pyrkii säilyttämään. Oman rodun tulisi rakenteeltaan ja luonteeltaan pystyä toimimaan sen käyttötarkoituksessa.
Kasvattaja-akatemiassa sai myös uusia kasvattaja ystäviä. Eri rodun kasvattajien kanssa keskusteleminen oli antoisaa ja puhuttiin avoimesti myös erilaisista ongelmista. Toisilta kasvattajilta voi oppia paljon ja kasvattajat on paras tuki toisilleen.
Koulutus jakautui seitsemään eri kokonaisuuteen. Yksi niistä oli koiran rakenne ja liikkeet. Kurssilla oppi koiran rakenteen hyvin tarkkaan ja oppi syvällisemmin ymmärtämään kuinka kaikki vaikuttaa kaikkeen. Pohdittiin oman rodun ja omien koirien rakenteellisia haasteita ja vahvuuksia ja tehtävänä oli mittailla eri asioita omista jalostuskoirista. Tämäkin tehtävä oli hyvin opettavainen.
Toisessa osiossa perehdyttiin koiran luonteeseen ja sen laaja-alaiseen merkitykseen. Mikä kaikki vaikuttaa koiran luonteeseen. Pohdittiin mitä jalostuskoiran luonteelta vaaditaan, millaisia omat koirat on luonteeltaan ja mikä on oman rodun luonne. Pohdittiin myös mitkä on omat tavoitteet luonteen osalta.
Kolmannessa osiossa opeteltiin tyyppioppia ja pohdittiin mitä tarkoittaa tyyppi. Saatiin paljon apuvälineitä oman rodun ymmärtämiseen ja tulkitsemiseen. Jokaisen tuli etsiä omasta rodusta ihanne yksilö jota kohti pyrkii ja tämä esiteltiin kuvin vierailevalle ”silmätestin” tekijälle eli koiranäyttely tuomarille. Tuomarille vietiin näytille oma paras kasvatti, jota tarkistettiin.
Neljännessä osiossa mietittiin mitä on koiran jalostus ja miten koiria voi jalostaa. Perehdyttiin perinteisiin koiranjalostus menetelmiin ja saatiin näkökulmia uusiin mahdollisuuksiin. Pohdittiin sukutaulun merkityksestä ja saatiin oppia kuinka voi arvioida siitosurosta tai – narttua. Opittiin mitä vahvuuksia on linjasiitoksella tai ulkosiitoksella ja mitä on tyyppijalostus. Opittiin myös yksi tärkeimmistä asioista, kuinka kasvatuksessa voi vaalia elinvoimaa.
Viidennessä osiossa käsiteltiin juridiikkaa, lakia, verotusta ja sopimuksia. Hyvin tarpeellisia asioita kasvattajalle mm. kirjanpidosta,verotuksesta sekä kuinka sopimukset tulee laatia.
Kuudennessa osiossa saatiin hyviä käytännön vinkkejä ja neuvoja kasvattajan arkeen. Nartun kantoaika on todella tärkeä aika, on suuri merkitys sillä mitä tapahtuu pentulaatikossa ja kuinka kasvattaja voi testata omia pentujaan. Saatiin käytännön vinkkejä kuinka kasvattaja voi ylläpitää riittävää jalostusmateriaalia. Pohdittiin ja ideoitiin kuinka kehittää kasvattajien yhteistyötä.
Seitemännessä osiossa perehdyttiin koiran ruokintaan, ruuansulatukseen sekä ymmärtämään geenitutkimuksen perusperiaatteita. Pohdittiin mitä koirille syötetään ja miksi sekä miten aineenvaihdunta toimii, mitä oireet kertovat ravinnepuutoksesta tai epätasapainosta. Tutustuttiin myös luontaistuotteisiin, homeopatiaan ja lisäravinteisiin. Saimme myös kennelneuvojan vinkkejä ja tutustuttiin eläintenpidon säädöksiin.
Kasvattaja-akatemiasta sai uusia ystäviaä ja linkkejä eri rodun kasvattajiin. Sieltä jäi paljon hyviä työkaluja kasvatustyöhön. Ja mikä tärkeintä, oppi omasta rodusta paljon lisää. Kasvattaja-akatemia myös ruokki valtavaa tiedonjanoa ja lisäsi aina vain halua oppia yhä lisää.
Kiitos ihanille opettajille ja kurssikavereille!
Täältä voit lukea lisää Kasvattaja-akatemiasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti