maanantai 30. joulukuuta 2019

Syksyn ja loppuvuoden harrastuksia





On ollut kiva jännittää myös harrastuspuolen osaajien tuloksia.Sanna kävi Sinan (W. Inula) kanssa korkkaamassa viralliset Rally-tokokokeet elokuun lopussa. Hyvinkäällä oli mahdollisuus osallistua myös epävirallisiin kisoihin. Epävirallisissa rata olikin mennyt todella mallikkaasti kun pisteitä kertyi peräti 97. Eipä ole valittamista kyllä virallisenkaan kokeen tuloksesta. 94 pistettä ja 3. sija. Todella hienoa yhteistyötä ONNITTELUT.


W. Inula ja Sanna

 Luna pääsi osallistumaan SmartDOG-testaukseen (https://smartdog.fi/smartdog-testit ).
Olen itsekin katsellut testiä mielenkiinnolla. Olisi hauska seurailla koiraansa testitilanteessa ja vertailla sitä omiin arvioihinsa koirasta.
Siellä testattiin mm. impulsiivisuutta, eleiden lukua, muistin kestoa, mallioppimista…
Luna 9-v. selvisi hienosti testistä. Loppuraportissa luki seuraavaa:


"Luna tutustuu aluksi vieraaseen testaajaan hieman varovaisesti, ja se tutustuu testin alussa uuteen tilaan jonkin verran, pysytellen kuitenkin pääasiassa omistajan lähellä. Testin aikana Luna on jo rentoutunut ja innostunut. Luna on erittäin motivoitunut ruoasta ja tehtävistä, keskittyy erinomaisesti tehtäviin ja on erittäin innokas, tarkkaavainen ja työskentelyhaluinen koko testin ajan. Lunalla on pääasiassa vahvuuksia testissä. Itsehillintä ei ole Lunan vahvuus sylinteritestissä, ja Luna osoittaa suurta impulsiivisuutta tavoitellessaan makupaloja suoraan sylinterin läpi lähes kaikilla toistoilla. Luna lukee erinomaisesti ihmisen eleitä, tehden vain muutaman yksittäisen virheen koko osiossa, eikä Luna ole huijattavissa eleillä (huijaus-osio). Tilaan liittyviä ongelmanratkaisu on Lunalle erittäin helppo (V-aita) ja Luna ymmärtää myös testin vaikeimman tehtävän eli loogisen päättelyn tehtävän. Lunalla on hyvä muisti, se muistaa kaksi neljästä namien muistipaikasta. Luna oppii mallista namikoneen käytön ja tyhjentää innokkaasti namikonetta käytön opittuaan. Luna on kognitiivisesti selvästi keskivertoa parempi testissä ja varmasti mukava koira arjessa ja harrastuksissa!"


Luna on ensimmäinen kessu, joka on suorittanut testin. Toivottavasti tämä innostaisi muitakin osallistumaan.





W. Bassica, Keeshondien
Rotumestari -19

















Luna kävi muutaman kerran syksyn aikana rallaamassa kisoissa. Yksi tavoite oli ilmeisesti saada Lunalle lisää motivaatiota, ja se onnistui ainakin vuoden lopulla.
Tuloksellisesti ehkä merkittävin oli Liedossa käyty Kessuyhdistyksen rotumestaruuskisa. Sillä oli kisaamassa peräti 11 kessua ohjaajineen. Jälleen konkari ikäneito 9- vuotias Luna (W. Brassica), Siljan ohjaamana, otti rotumestauuden nimiinsä. Lämpimät onnittelut teille taas.




 Kassu teki Jennin kanssa agility debyyttinsä Liedossa Marraskuussa.Kaksi ensimmäistä rataa meni hylätyiksi, mutta kolmannella radalla he pääsivät maaliin asti.Kokonaisuudessaan meno oi ollut positiivista, Kassu kulki mukavasti, ja ohjaajakin sai jalkoihinsa vauhtia viimeisellä radalla. Virhepisteitä kertyi 5 ja sijoitus pikkumakseissa hienosti 3. 
W. Daucus

Joulukuun puolessa välissä Kassu ja Jenni starttasivat jälleen.Hyppyradalla 10 virhepistettä ja 4. sija. Agility-radoilla 5 ja toisessa 15 virhepistettä, mutta hienosti luokkavotto kummaltakin radalta. Nollatulokset jäi vielä saamatta, mutta ensivuonna he starttaavat uudestaan kun pari starttia saivat lahjakortteina palkinnoiksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti